Koulupäivä Puun Sielussa

Peruskoululaisille

Koulupäivä Onnelassa
Koulupäivä Onnelassa

Ohjelma

Klo 9.30 Saapuminen 

Klo 9.30 - 11.30 Puulajipuisto ja Karjalan Puutyökoulu

Tutustuminen Puun Sielun puulajipuistoon. Tutustumiskierroksella opitaan tunnistamaan eri puulajeja, niiden kasvuominaisuuksia ja soveltumista ympäristöön. Tavoitteena on tunnistaa vähintään 10-15 eri puulajia.

Karjalan Puutyökoulussa tutustutaan puun jatkojalostukseen eri tekniikoilla; sorvaamalla, veistämällä ja intarsialla (puukuviointi). Oppilaat voivat halutessaan myös itse käytännössä kokeilla näitä eri tekniikoita 

11.30 - 12.30 Lounastauko

Ryhmä voi tuoda mukanaan omat eväät, jotka voi nauttia puutarhassa. Grillikatos on myös käytettävissä. 

12.30 - 14.15 Puun Sielun perusnäyttely ja teemanäyttely 'Tanssi ja Unelma', Michael Jackson inspiraation lähteenä, tunnistustehtävä

Näyttelyssä esitellään suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden teoksia sekä tutustutaan erilaisiin tapoihin käsitellä ja työstää puuta.

Päivän päätteeksi etsitään näyttelyssä esillä olevista taideteoksista tuttuja puulajeja, joita osataan tunnistaa aamupäivän oppien perusteella. Eniten erilaisia puulajeja teoksista oikein tunnistanut voittaa ja saa puusta tehdyn lahjan mukaansa!

Hinta:

300€/ryhmä sis.alv
Ryhmän enimmäiskoko on 30 hlöä.

Hinta sisältää:

-Ohjelmanmukaiset palvelut (ei aterioita)

Lisämaksusta on mahdollisuus järjestää ruokailu Puun Sielussa.


Katso hinnat tästä

Päivä Puun Sielussa 

Soveltuu aikuisille, opiskelijoille ja vanhuksille

Ohjelma

Klo 9.30 Saapuminen

Klo 9.30 - 11.30 Puulajipuisto ja Karjalan Puutyökoulu

Tutustuminen PUUN SIELUN puulajipuistoon, opitaan tunnistamaan eri puulajeja, niiden kasvuominaisuuksia ja soveltumista ympäristöön. Tavoitteena on tunnistaa vähintään 10-15 eri puulajia.

Karjalan Puutyökoulussa tutustutaan puun jatkojalostukseen eri tekniikoilla; sorvaamalla, veistämällä ja intarsialla (puukuviointi). Halutessaan on myös mahdollista kokeilla itse näitä eri tapoja jatkojalostaa puuta.

11.30 - 12.30 Ruokailu

Puun Sielun puutarhan grillikatoksessa paistetaan makkarat, lisäksi ateriaan kuuluu voileipiä ja kotitekoista mehua.

Vaihtoehtona saatavilla on myös vihanneskeittoa.

12.30 - 14.15 Puun Sielun perusnäyttely ja teemanäyttely 'Tanssi ja Unelma', Michael Jackson inspiraation lähteenä, tunnistustehtävä

Näyttelyssä esitellään kotimaisten ja ulkomaalaisten taiteilijoiden teoksia ja tutustutaan erilaisiin tapoihin käsitellä ja työstää puuta.

Kuunnellaan yrittäjän menestystarina.

Päivän päätteeksi etsitään näyttelyssä esillä olevista taideteoksista tuttuja puulajeja, joita tunnistetaan aamupäivän oppien perusteella. Eniten erilaisia puulajeja teoksista oikein tunnistanut voittaa ja saa puusta tehdyn lahjan mukaansa! 

Hinta: 

50€/henkilö, sis.alv.
Ryhmän vähimmäiskoko on 20 henkilöä.

Hinta sisältää:

- Ohjelmanmukaiset palvelut ruokailuineen

Kokemuksia ja palautetta

Eero Lahtinen

Puutyön opettaja

"Sorvauskurssi oli Natasha Podkolzinan järjestämä kolmipäiväinen tapahtuma, jossa opettajana oli puuseppämestari ja sorvauksen asiantuntija Juhani Saimovaara. Sorvauksen opettelu jakaantui kolmeen pääteemaan; lieriö-, taso- ja ontelosorvaus. Sorvauksen käytännön harjoittelun lisäksi opetukseen sisältyi teoriaa ja sorvaustalttojen teroittamista.

Lieriösorvausharjoituksena teimme puiset linnunmunat, jossa pääpaino oli neidonkynsitaltan käytössä. Munan päätykarojen viimeistelyyn sorvasimme ontelon, joka toimi munan väliaikaisena pidikkeenä. Tasosorvausharjoituksena jokainen sorvasi haapapuisen lautasen.

Juhani Saimovaaran opetustyyli ja kokemus sorvarina tuotti hyviä oppimistuloksia ja kaikki neljä sorvarikokelasta olivat erittäin tyytyväisiä saamaansa oppiin. Kolmen päivän aikana saatu oppi teetti halun sorvata lisää ja oppia omaehtoisesti hallitsemaan jo mainitut kolme perustekniikkaa paremmin. Kyseinen opetustyyli toimii erittäin hyvin tällaisella pienryhmällä. Oikeat tekniikat tulivat varmasti opituksi ja mahdollisista vanhoista vääristä tekniikoista sai välittömän palautteen ja niistä pääsikin pitkälti eroon.

Puualan artesaanikoulutuksessa sorvaus on yksi opittavista perinteisistä työstötekniikoista. Kulttuurilähtöisen valmistuksen sisältönä sorvaus on opiskelijalle valinnainen. Puunsielun sorvauskursseilla tätä taitoa voi opiskella ja syventää ammattiopiston tarjonnan lisäksi. On erittäin hedelmällistä, että oppilaitos on yhteistyössä alan mestareiden, kuten Juhani Saimovaaran ja Natasha Podkolzinan kanssa.

Lopuksi voin sanoa, että kolme päivää Onnelassa meni hämmästyttävän nopeasti, eikä pelkästään mielenkiitoisen tekemisen vaan myös kiehtovien keskustelujen ja maukkaan ruoan siivittämänä paikassa, jossa hiljainen luonto antaa tilaa ajatella ja tehdä töitä rauhassa."

Matti ja Mikko

Suomen Oopperatalo, lavastamo

"Sorvauskurssin opetus oli osaavaa ja ilmapiiri kannustava. Opettaja otti hyvin huomioon toiveet ja jokaisen kurssilaisen lähtötason.

Työajat olivat joustavat ja jokainen sai rauhassa keskittyä omaan tahtiin sorvauksen saloihin. Ympäristönä Onnelan Puunsielu on hurmaava ympäristö!"